Alkuperä: Leipzig, Saksa
Ajoitus: Arviolta 1920–1930-luku
Valmistaja: Koehler & Volckmar A.-G. & Co., Leipzig
Koko: Korkeus 28 cm, leveys 24 cm ja syvyys 14 cm
Materiaali: Metalli, eristemateriaali, puu / komposiitti sekä sähkötekniset materiaalit
Kunto: Kohtalainen. Laite on säilynyt visuaalisesti näyttävänä, mutta sähköisesti epätäydellisenä. Molemmat suuret pyörivät kiekot, neutralointivarret, varauksenkeräysrakenteet, purkauselektrodeja, hihnapyörät sekä voimansiirron osia ovat tallella. Kiekkojen metallisektorit ovat kuitenkin voimakkaasti kuluneet ja suurelta osin irronneet, jolloin niiden vaaleat kiinnitysjäljet ovat jääneet näkyviin.

Jalustan kaksi pyöreää aukkoa ovat alkuperäisille Leydenin pulloille, jotka puuttuvat kokonaan. Nämä lasiset kondensaattorit varastoivat koneen tuottamaa sähkövarausta ennen purkausta. Myös kiekkojen sivuilla olevat U-muotoiset varauksenkeräysosat ovat paikoin vääntyneet alkuperäisestä asennostaan. Metalliosissa on ikään kuuluvaa hapettumaa ja patinaa ja mustassa krakeloidussa jalustassa on kulumaa sekä maalipinnan menetyksiä. Valmistajan alkuperäinen metallikilpi on tallella ja hyvin luettavissa.
Laitteen toimintakuntoa ei ole testattu. Puuttuvien Leydenin pullojen, kiekkojen voimakkaasti kuluneiden metallisektorien ja muiden vaurioiden vuoksi kone vaatisi entisöintiä ja todennäköisesti mittatilaustyönä valmistettuja osia palautuakseen alkuperäiseen toimintakuntoonsa.
Erityistä: Jalustassa on alkuperäinen Koehler & Volckmar A.-G. & Co., Leipzig -valmistajakilpi. Yritys tunnettiin 1900-luvun alkupuolella saksalaisena opetustarvikkeiden valmistajana ja toimittajana, jonka valikoimaan kuului fysiikan ja kemian demonstraatiolaitteita. Koneen rakenne ja valmistajan toiminta sopivat hyvin 1920–1930-luvun ajoitukseen.

Wimshurstin kone tuottaa erittäin korkeajännitteistä staattista sähköä ilman paristoa tai verkkovirtaa. Kahta kiekkoa pyöritetään vastakkaisiin suuntiin, jolloin niiden metallisektoreihin syntyvät sähkövaraukset erottuvat ja vahvistuvat sähköstaattisen influenssin avulla. Toimivassa koneessa varaus voitiin kerätä Leydenin pulloihin ja purkaa lopulta näkyvänä kipinänä elektrodien välillä.

Muuta: Wimshurstin kone kuuluu sähköfysiikan historian näyttävimpiin opetuslaitteisiin. Englantilainen James Wimshurst kehitti konetyypin 1880-luvulla aikana, jolloin sähkö oli vasta muuttumassa laboratoriokokeesta osaksi modernia maailmaa. Oppitunnilla laitteen kampea pyöritettiin käsin, kaksi suurta kiekkoa lähtivät liikkeelle ja näkymätön sähkövaraus muuttui lopulta äänekkääksi, silmin nähtäväksi kipinäksi.

Juuri tällaiset laitteet tekivät sähköstä ymmärrettävää aikana ennen digitaalisia mittareita ja valmiita virtalähteitä. Wimshurstin koneita käytettiin koulujen ja yliopistojen fysiikan opetuksessa, tieteellisissä demonstraatioissa sekä erilaisten korkeajänniteilmiöiden tutkimuksessa. Samantyyppiset sähköstaattiset generaattorit liittyvät myös varhaisen röntgentekniikan historiaan, jolloin tarvittiin tapoja tuottaa hyvin korkeita jännitteitä.

Tässä yksilössä vuosikymmenten opetuskäyttö näkyy konkreettisesti. Kiekkojen kuluneet metallisektorit, patinoituneet messinkiosat, vääntyneet keräysrakenteet ja jalustan kulunut pinta tekevät siitä enemmän kuin pelkän koristeellisen vanhan koneen. Se näyttää juuri siltä, miltä sata vuotta vanhan fysiikan opetuslaitteen kuuluukin näyttää, eli laitteelta, jota on säädetty, pyöritetty ja käytetty uudelleen ja uudelleen. Missä koulussa, laboratoriossa tai oppilaitoksessa tällä yksilöllä aikanaan kipinöitä synnytettiin, ei ole tiedossa. Koehler & Volckmarin valmistajakilpi kuitenkin sitoo sen suoraan 1900-luvun alkupuolen saksalaiseen luonnontieteiden opetukseen.