Alkuperä: Ranska (yksityiskokoelma)
Laji: Villisika (Sus scrofa)
Ajoitus: 1900-luvun loppupuoli
Koko: Pituus 36 cm, leveys 19 cm ja korkeus 16 cm
Kunto: Erittäin hyvä luonnonhistoriallinen esillepanokunto. Kallo on huolellisesti puhdistettu ja tasaisen vaalea. Hampaisto on säilynyt poikkeuksellisen kattavana ja hyväkuntoisena. Alaleuan puoliskot ovat irrotettavat tarkastelua varten. Luupinnassa näkyy joitakin luonnollisia saumalinjoja, sekä hienoja puhdistukseen ja kuivumiseen liittyviä halkeamia. Kallon päälle on kirjoitettu käsin ranskankielinen lajinimi ”Sanglier”.
Muuta: Tämä kookas ja näyttävä villisian kallo tuo poikkeuksellisen hyvin esiin yhden Euroopan tunnetuimman villieläimen anatomian. Pitkä, lähes kiilamainen kuono, vahvat leukaluut ja kookas niskaharjanne kertovat eläimestä, jonka koko pään rakenne on kehittynyt maan tonkimiseen, voimakkaaseen pureskeluun ja fyysisesti vaativaan elämään metsissä ja kosteikoilla.

Hampaiston ja verrattain sirojen kulmahampaiden perusteella kyseessä on todennäköisesti nuori aikuinen naaras, eli emakko. Karjuilla kulmahampaat kasvavat tavallisesti huomattavasti suuremmiksi ja muodostavat ulospäin kaartuvat torahampaat, kun taas tässä yksilössä hampaat ovat lyhyemmät ja hillitymmät. Poskihampaiden kyhmyinen pinta paljastaa villisian kaikkiruokaisen ruokavalion. Samalla hampaistolla on murskattu juuria, pähkinöitä ja kasvinosia, mutta myös eläinperäistä ravintoa aina hyönteisistä pieniin selkärankaisiin. Kallon takaosassa kohoava leveä luuharjanne on toiminut voimakkaiden niska- ja leukalihasten kiinnityskohtana. Juuri nämä lihakset mahdollistavat villisialle sille ominaisen maan mylläämisen, jossa kuonoa käytetään lähes lapion tavoin. Kallon rakenne näyttääkin yllättävän raskaalta ja mekaaniselta, aivan kuin luonto olisi rakentanut eläimelle oman kaivukoneensa.

Käsin kirjoitettu sana Sanglier viittaa siihen, että kallo on kuulunut ranskalaiseen luonnonhistorialliseen tai metsästysaiheiseen kokoelmaan. Se antaa muutenkin vaikuttavalle kohteelle pienen lisäkerroksen historiaa. Emme tiedä, kuka sanan kirjoitti tai missä kallo aikanaan oli tarkalleen esillä, mutta se on selvästi säilytetty tunnistettuna näytteenä eikä vain sattumanvaraisena metsästysmuistona.

Kookas koko, hyvin säilynyt hampaisto ja pitkä, lähes esihistoriallinen profiili tekevät kokonaisuudesta erinomaisen lisän luonnonhistorialliseen kokoelmaan tai kuriositeettikabinettiin. Se on yhtä aikaa anatomisesti kiinnostava ja visuaalisesti hieman levottomuutta herättävä esine – juuri sellainen, jonka äärelle katse jää väkisinkin.