Alkuperä: Ruotsi
Valmistusajankohta: 1800-luvun jälkipuolisko
Provenienssi: Hankittu aikoinaan ruotsalaisesta arvohuutokaupasta, ollut sitä ennen yksityisomistuksessa
Valmistaja / signeeraus: Valmistajaa ei ole tunnistettu. Taustassa on vanha paperinen tai pahvinen suojakerros, jossa näkyy haalistunutta käsinkirjoitusta ja numeromerkintöjä. Teksti ei ole enää riittävän luettavissa, jotta se voitaisiin varmasti yhdistää valmistajaan, liikkeeseen tai alkuperäiseen omistajaan.
Mitat: Korkeus 125 cm ja leveys 62 cm
Materiaali: Käsitelty puurunko, muotoillut ja päälle kiinnitetyt kipsimassakoristeet, metallipigmenttiä sisältävä kullanvärinen pintakäsittely, alkuperäinen peililasi sekä pahvinen taustasuoja
Kunto: Näyttävästi ja autenttisesti ikääntynyt. Puurakenne on säilynyt kokonaisuutena, mutta kullanvärisessä pinnassa on runsaasti ikään kuuluvaa kulumaa, naarmuja, kolhuja, tummumista ja paikallisia pintamenetyksiä. Kipsi- tai kompositiokoristeissa näkyy hienojakoista halkeilua, pieniä puutoksia sekä vanhoja korjauksia etenkin ulkonevissa rocaille-kiehkuroissa ja alareunan koristeissa. Pintaa on saatettu paikallisesti paikata tai käsitellä myöhemmin.
Peililasissa on naarmuja, pisteisyyttä, pintajälkiä ja ikään kuuluvaa paikallista sameutta. Lasin alkuperäisyyttä suhteessa kehykseen ei voida varmasti vahvistaa, mutta oletuksena alkuperäinen. Taustan vanha pahvisuoja on haurastunut, revennyt ja kulunut. Sen reunoja on kiinnitetty myöhemmin uudelleen.
Erityistä: Suurikokoinen ja erittäin koristeellinen uusrokokoopeili, jonka kruunua hallitsee kahden puton muodostama veistosryhmä. Hahmot lepäävät keskellä olevan suuren rocaille-kartussin molemmin puolin ja kehystävät kukista sekä lehdistä muodostettua seppelettä. Peililasia ympäröivät kohollaan oleva helminauhareunus, ohuet köynnösaiheet ja runsaasti muotoillut C- ja S-kaaret. Alaosan suuret lehtimäiset voluutit antavat peilille lähes huonekalumaisen ja arkkitehtonisen olemuksen.
Muuta: Tämä on peili, jonka tehtävä ei ole jäädä huomaamattomaksi. Se on rakennettu hallitsemaan seinää, heijastamaan valoa ja antamaan huoneelle hieman enemmän loistoa kuin huone ehkä itse ymmärsi tarvitsevansa. Kehyksen muotokieli kuuluu selvästi 1800-luvun uusrokokoohon. Tyylissä palattiin 1700-luvun Louis XV -ajan kaartuvien linjojen, rocaille-simpukoiden, kukkien, lehtien ja koristeellisen runsauden maailmaan. Uusrokokoo levisi 1800-luvulla eri puolille Eurooppaa ja esiintyi useina aaltoina niin huonekaluissa, peileissä kuin kokonaisissa sisustuksissakin.

Tässä yksilössä vaikutelma syntyy ennen kaikkea kerroksellisuudesta. Puurungon päälle kiinnitetyt korkeat reliefikoristeet kohoavat voimakkaasti taustasta ja niiden syvennyksiin kertynyt tumma patina korostaa jokaista kukkaa, lehteä ja kiharaa. Kullanvärinen pinta ei vaikuta puhtaalta lehtikultaukselta, vaan todennäköisemmin metallipigmenttejä sisältävältä pintakäsittelyltä, joka on vuosikymmenten aikana kulunut lämpimän ruskean ja kullan eri sävyihin.
Yläosan putot ovat peilin näyttävin yksityiskohta. Niiden kasvot, hiukset ja vartalon pienet laskokset on muotoiltu yllättävän tarkasti. Hahmot eivät kanna varsinaista tunnistettavaa attribuuttia, vaan niiden tehtävä on ennen kaikkea luoda kokonaisuuteen kepeyttä, ylellisyyttä ja hieman teatraalista tunnelmaa.

Peilin kääntöpuoli kertoo etupuolta hiljaisempaa historiaa. Vanha puurunko, haurastunut pahvi, käsin kirjoituksen jäänteet ja myöhemmät teippikorjaukset paljastavat, että esinettä on huollettu ja pidetty käytössä pitkään. Merkintä tukee ajatusta vanhasta käsityö- tai omistushistoriasta, mutta sitä ei voida nykykunnossaan varmasti tulkita valmistajan nimeksi tai työpajan merkinnäksi. Kuluminen ja patina ei tässä tapauksessa vie peililtä sen vaikuttavuutta. Päinvastoin juuri halkeillut pinta, tummunut kultaus ja pienet koristepuutokset tekevät siitä uskottavan vanhan salonkipeilin. Kyseessä on suuri ja voimakas sisustuselementti tilaan, jossa peililläkin on lupa käyttäytyä kuin arvokartanon arvokkain asukas.