Alkuperä: Eurooppa, todennäköisesti Länsi- tai Keski-Eurooppa
Valmistusajankohta: 1800-luvun alkupuoli, arviolta noin 1800–1850
Valmistaja / leimaukset: Ei havaittuja valmistaja-, tarkastus- tai joukko-osastomerkintöjä. Pohjassa vanha käsin tehty mustemerkintä, todennäköisesti numero ”183”.
Mitat: Pituus 26 cm ja leveys noin 7,5 cm
Materiaali: Kiillotettu naudansarvi, tumma pohjatulppa ja kaulukset metallia, niitit, kantolenkit ja jousellinen annostelumekanismi
Kunto: Ikään nähden hyvä ja eheä. Sarven pinta on säilyttänyt hienon luonnollisen läpikuultavuuden ja voimakkaan sävyvaihtelun. Pinnassa on ikään kuuluvaa naarmuuntumista, tummia laikkuja, pieniä painaumia ja paikallisia pintavaurioita. Metalliosissa on runsasta patinaa, kulumaa ja hapettumista. Molemmat kantolenkit ovat tallella, mutta alkuperäinen kantohihna puuttuu. Annostelumekanismi vaikuttaa rakenteeltaan varsin täydelliseltä, mutta sen toimintaa ei ole testattu.
Erityistä: Laadukkaasti valmistettu luonnonsarvinen ruutisarvi, jonka kaatonokassa on jousikuormitteinen katkaisija ja kiinteä annostelutila. Mekanismin avulla ruutia voitiin erottaa sarven säiliöstä yhden latauksen verran ennen sen kaatamista suustaladattavaan aseeseen. Samankaltaisia jousellisella katkaisijalla varustettuja sarvia tunnetaan eurooppalaisista metsästys- ja ampumavarusteista erityisesti 1800-luvun alkupuolelta.

Muuta: Ennen metallihylsyjä, valmiita patruunoita ja tehtaalta määrämittoihin ladattua ampumatarviketta jokainen laukaus alkoi tästä. Mustaruuti kulki metsästäjän tai ampujan mukana sarvesta valmistetussa säiliössä, josta tarvittava määrä annosteltiin käsin aseen piippuun. Naudansarvi oli tarkoitukseen erinomainen materiaali, sillä se oli kevyt, kestävä ja hyvin kosteutta sietävä.

Tämä yksilö ei kuitenkaan ole kaikkein yksinkertaisin tulppapäinen kansanomainen ruutisarvi. Sen kapeaan päähän rakennettu moniosainen metallimekanismi kertoo ammattitaitoisesta valmistuksesta. Peukalovivulla käytettävä jousellinen suljin erotti nokkaan yhden annoksen ruutia ja sulkeutui vivusta päästettäessä uudelleen. Ratkaisu teki lataamisesta nopeampaa ja tasaisempaa aikana, jolloin liian pieni tai liian suuri ruutimäärä saattoi vaikuttaa ratkaisevasti laukauksen toimintaan.

Sarven kaksi kantolenkkiä kertovat, että sitä on kannettu hihnassa käyttäjän kyljellä, valmiina nostettavaksi käteen. Nykyinen hihna on kadonnut, mutta itse sarvi, metallivahvistettu pohja ja annostelunokka ovat säilyneet hienona kokonaisuutena. Pinnan kulumat ja tummuneet metalliosat tekevät esineestä juuri oikealla tavalla vanhan näköisen. Tämä ei ole koristeeksi valmistettu jäljitelmä, vaan käyttöesine ajalta, jolloin yksi laukaus vaati useita harkittuja työvaiheita.

Pohjaan kirjoitettu numero ”183” lisää kohteeseen vielä yhden ratkaisemattoman kerroksen. Onko kyseessä vanhan yksityiskokoelman luettelonumero, huutokaupan merkintä vai asevaraston rykmenttinumero… Sitä emme enää tiedä. Varmaa on vain se, että ruutisarvi on ollut jonkun mielestä säilyttämisen arvoinen jo kauan ennen kuin se päätyi Oldin asehuoneeseen.