Alkuperä: Ranska
Esinetyyppi: Toimivat ooppera- ja teatterikiikarit (jumelles de théâtre)
Valmistusajankohta: Belle Époque, arviolta 1890–1910
Mitat: 10 x 8 cm
Linssien halkaisija: 2,5 cm
Materiaali: Aito helmiäinen, messinki ja lasioptiikka
Toiminta: Täysin toimivat. Keskipyörätarkennus ja säätömekanismi toimivat tasaisesti ja optiikka on käyttökelpoinen.
Kunto: Erinomainen keräilykunto. Helmiäisosat ovat erittäin hienosti säilyneet, ehjät ja halkeilemattomat. Lasilinssit ovat ehjät ja kirkkaat. Messinkiosissa on kaunista luonnollista ikäpatinaa ja vähäistä käytön jälkeä.
Erityistä: Poikkeuksellisen elegantit Belle Époque -kauden teatterikiikarit, joiden kiikariputket, okulaarien kehykset sekä keskimmäinen tarkennuspyörä on koristeltu aidolla, käsin sovitetulla helmiäisellä. Materiaalin luonnollinen hohde vaihtelee valon mukaan valkoisesta ja kermanvärisestä vaaleanpunaiseen, vihertävään ja siniseen. Kokonaisuuden tekee erityisen kiinnostavaksi se, että kyseessä on yli satavuotias esine, jonka optiikka ja tarkennusmekanismi ovat edelleen täysin toimivia.

Muuta: 1800-luvun lopulla oopperakiikari ei ollut pelkkä väline näyttämön tapahtumien seuraamiseen. Belle Époque -ajan Euroopassa teatteri ja ooppera olivat seurapiirielämän näyttämöitä myös katsomon puolella, ja hienosti valmistetut kiikarit kuuluivat samaan maailmaan viuhkojen, hansikkaiden, korujen ja iltapukujen kanssa. Erityisesti Pariisin kaltaisissa kulttuurikeskuksissa niistä valmistettiin tarkoituksella mahdollisimman elegantteja – messinkiä kullattiin, runkoja emaloitiin ja kaikkein näyttävimpiä yksilöitä koristeltiin helmiäisellä.

Helmiäinen oli tähän lähes täydellinen materiaali. Sen hohdetta ei tarvinnut maalata tai jäljitellä, sillä jokainen levy vaihtaa väriään luonnostaan katselukulman ja valaistuksen mukana. Tämän yksilön leveät helmiäispaneelit tekevätkin kiikareista lähes pienen koruesineen. Lämmin messinki ja viileästi hohtava helmiäinen muodostavat juuri sen yhdistelmän, joka nykyään mielletään vahvasti Belle Époque -ajan ylellisyyteen.

Teknisesti tällaiset teatterikiikarit perustuivat yleensä Galilei-tyyppiseen optiikkaan. Suurennos oli maltillinen ja näkökenttä suhteellisen laaja, sillä tarkoituksena oli seurata näyttämöä salin sisältä eikä tarkkailla kaukaista maisemaa. Keskellä oleva tarkennuspyörä siirtää optisia osia ja mahdollistaa kuvan säätämisen käyttäjän näölle sopivaksi. Tässä yli satavuotiaassa yksilössä mekanismin säilyminen edelleen toimivana on hieno osa esineen viehätystä.

Ja vaikka kiikarit hankittiin nimellisesti näyttämöä varten, teatterihistorian sosiaalinen puoli tekee niistä vielä kiinnostavammat. Oopperataloissa katsottiin toki laulajia ja näyttelijöitä, mutta aivan yhtä hyvin saatettiin tarkistaa, kuka oli saapunut vastapäiseen aitioon, kenen seurassa ja millaisessa puvussa. Näin pienestä optisesta instrumentista tuli samalla seurapiirielämän väline ja hienostuneen käyttäjän näkyvä asuste. Tässä on siis hyvin säilynyt pala maailmaa, jossa teatteriin ei vain menty katsomaan esitystä, vaan sinne mentiin myös nähtäväksi. Ja jos joku esine kiteyttää tuon ajan elegantin turhamaisuuden kauniilla tavalla, niin tällainen helmiäisellä verhottu oopperakiikari tekee sen aika täydellisesti.