Alkuperä: Ranska
Valmistusajankohta: Belle Époque, arviolta 1890–1910
Tyylisuunta: Uusrokokoo (Rococo Revival)
Mitat: Korkeus 42 cm, leveys 22 cm
Materiaali: Valettu kupariseos, todennäköisesti messinkiä tai pronssia, paksu viistehiottu peililasi sekä kupari-/messinkiseoksinen taustalevy
Kunto: Erinomainen antiikkikunto. Peililasi on ehjä ja leveä viistehionta on säilynyt hienosti. Metalliosissa on luonnollista ikäpatinaa ja paikallista pintakulumaa. Alkuperäinen saranallinen tukijalka toimii ja peilin saa seisomaan tukevasti.
Erityistä: Poikkeuksellisen näyttävä ja raskas Belle Époque -kauden pöytäpeili, jonka runko on toteutettu syvänä umpimetallivaluna. Kehystä hallitsevat kaksi kolmiulotteisesti valettua puttohahmoa, sekä runsaat rokokoosta lainatut rocaillen, akantuksen ja kaartuvien kasviornamenttien muodot. Peililasi on valmistettu paksusta lasista ja sen reunoissa kulkee leveä viistehionta, eli biseauté, joka seuraa kehyksen epäsäännöllistä ja aaltoilevaa muotoa. Takana lasia suojaa alkuperäistyylinen muotoon leikattu metallilevy, joka on kiinnitetty runkoon metallikynsin ja uraruuvein. Kehyksen kääntöpuolen karkea valupinta sekä rakenteessa näkyvät vanhat käsityömenetelmät sopivat hyvin 1800- ja 1900-lukujen vaihteen hiekkavalettuun metallityöhön.

Muuta: 1800-luvun loppupuolella Eurooppaa valtasi jälleen kerran kiinnostus 1700-luvun hovikulttuuriin. Rokokoon muodot palasivat salongeihin, buduaareihin ja kampauspöydille, mutta tällä kertaa osana Rococo Revival -muotia. Erityisesti Ranskassa vanhan Régence- ja Louis XV -kauden epäsymmetriset rocaillesimpukat, akantukset, putot ja kaartuvat linjat saivat uuden elämän Belle Époquen ylellisessä sisustuksessa.

Peili oli tällaisessa ympäristössä paljon enemmän kuin käytännöllinen esine. Kampauspöydälle tai makuuhuoneeseen asetettu pieni mutta näyttävä miroir à poser kuului samaan maailmaan kuin hajuvesipullot, hopeiset hiusharjat, puuterirasiat ja korulippaat. Siinä viimeisteltiin kampaus, kiinnitettiin korvakorut ja tarkistettiin iltapuku ennen lähtöä teatteriin, oopperaan tai illallisseurueeseen.

Tämän peilin kehystä koristavat putot ovat juuri sitä kuvamaailmaa, jota rokokoo rakasti. Antiikin Eroksesta ja renessanssin putto-perinteestä kehittyneet siivekkäät lapsihahmot liitettiin rakkauteen, kauneuteen, nautintoon ja elämän keveyteen. Toinen hahmoista näyttää lähes kiipeävän kehyksen kasviornamentteihin samalla kun toinen lepää peilin alaosassa ja koko rakenne on tarkoituksellisen epäsymmetrinen ja liikkuva, aivan kuten hyvän rokokoon kuuluukin. Takapuolen metallinen suojalevy ja vanha saranallinen tukijalka kertovat siitä, että kyseessä on alun perinkin kunnolliseksi käyttö- ja koriste-esineeksi tehty peili, ei myöhempi sisustusjäljitelmä.

On helppo kuvitella tämä joskus pariisilaisen tai muun ranskalaisen kaupunkikodin kampauspöydälle. Peilin ääressä on ehkä valmisteltu illan hiuksia hieman pidempään kuin oli tarkoitus, asetettu hattu viimeisen kerran oikeaan kulmaan ja lähdetty ovelle, kun vaunut jo odottivat. Nyt yli sata vuotta myöhemmin se toimii edelleen täsmälleen samalla tavalla, mutta samalla se on jo itsessään pieni pala Belle Époquen maailmaa.