Harvinainen proteettinen käsi 1800-luvulta

290.00 

Alkuperä: Eurooppa
Valmistusajankohta: 1800-luku
Koko: Pituus 19 cm, leveys 9 cm
Kunto: Hyvä, 5. sormea uusittu myöhemmin, pinnoissa ajanmukaista kulumaa / patinaa
Muuta: Äärimmäisen hieno ja harvinainen lääketieteellisen antiikin esineistön edustaja. Kyseessä on 1800-luvulla naiselle valmistettu proteettinen käsi, jossa niin ranteessa kuin sormissa toimiva / liikkuva nivelistö. Vastaavia esineitä on tänä päivänä hankala enää löytää mistään, nämä kun usein hävitettiin käyttäjän poismenon myötä.

Raajaproteesit:

Proteesi on lääkinnällinen keinotekoinen kappale, jolla korvataan kehosta puuttuva raaja tai sen osa. Proteeseja käytetään esimerkiksi korvaamaan syntymästä asti puuttuva tai myöhemmän sairauden tai onnettomuuden vuoksi amputoitu raaja, muuttamaan transsukupuolisten miesten ja naisten ulkoisia piirteitä sekä erikoisefekteinä elokuvissa.

Proteeseja on käytetty ainakin 400-luvulta eaa. Ensimmäiset oikean käden muotoiset proteesit valmistettiin kuitenkin vasta keskiajalla. Ennen proteesit tehtiin yleensä puusta, nahasta ja raskaasta metallista (puujalka ja koukkukäsi), joiden toiminnallisuus oli lähinnä välttävää. Nykyisin on jo käytössä kevyistä metalleista ja muoveista tehtyjä, tietokoneohjatusti toimivia jalka- ja käsiproteeseja. (Lähde: Wikipedia)

Kiinnostaako kohde ? Ota yhteyttä alla olevalla lomakkeella.

Haluan: