1800-luvun hautaristi ”Notre Dame”, Ranska

690.00 

Alkuperä: Ranska
Valmistusajankohta: 1800-luku
Koko: Korkeus 104 cm, leveys 53 cm, painoa yli 10 kiloa
Materiaali: Valurauta
Kunto: Hyvä, pinnoissa reipasta mutta kaunista patinaa
Muuta: Kohteena monella tapaa harvinainen ja äärimmäisen koristeltu 1800-luvun ranskalainen hautaristi, jonka nimesimme äskettäin pahoin tuhoutuneen Notre Damen katedraalin mukaan / kunniaksi. Kyseessä on todella näyttävä ja erittäin kauniisti patinoitunut museaalinen esine, joka herättää kunnioitusta kaikin tavoin. Valurautaiset hautaristit olivat yleisiä Ranskassa 1800-luvulla (ennen kaikkea 1840-luvulla) ja niiden tuotanto loppui 1900-luvun alussa.

Useimmiten ristit valettiin kylän sepän tai hevosenkengittäjän toimesta ja jokainen risti oli tekijänsä eräänlainen työtaidonnäyte. Ristien työstäminen oli hyvinkin tarkkaa työtä silloisten työmenetelmien, esteettisten sääntöjen ja uskonnollisten traditioiden mukaisesti. Lisäksi seppä tai hautausurakoitsija saattoi lisätä risteihin jälkikäteen erillisen Jeesuksen kuvan tai muun vastaavan tyyppisen osan, johon oli kaiverrettu vainajan tiedot. Ristit maalattiin lopuksi aina mustalla ja pieniä yksityiskohtia saatettiin lisäksi sävyttää valkoisella, ruskealla tai hopeisella maalilla. Jos vainaja oli lapsi, ristit maalattiin taivaansinisiksi.

Hautaristit ovatkin toinen toistaan upeampia taideteoksia, jotka nykypäivänä toimivat upeina yksittäisinä sisustuksellisina elementteinä niin sisä- kuin ulkotiloissa. Suurin osa hautaristeistä on vuosisatojen saatossa poistettu ja tuhottu sitä mukaa kun vainajia on siirretty haudoistaan yleisiin
joukkohautoihin tilan säästämiseksi hautausmailla. Vastaavasti paljon ristejä on tuhoutunut sään ja ruosteen kuluttamana. Tämän myötä hautaristit ovat nykyisin erittäin harvinaisia ja haluttuja keräilykohteita.

Kiinnostaako kohde ? Ota yhteyttä alla olevalla lomakkeella.

Haluan: